Sektiosynnytys

Itselläni oli järjettömän kova synnytyspelko ja kaikista eniten pelkäsin joutuvani sektiosynnytykseen.

Kävin juttelemassa pelostani etukäteen pelkopolilla kätilön kanssa raskauden aikana ja olin koko ajan sitä mieltä että haluan synnyttää ehdottomasti normaalisti alakautta, koska pelkäsin niin paljon sektiota. Pelkoani ei yhtään lieventänyt se asia, että vauvamme kasvoi lähes koko raskauden ajan yläkäyrillä ja neuvolassa minulle sanottiin loppuraskauden aikana että "ei täällä ainakaan siro kolmekiloinen poika ole". Kaikista pahin pelkoni oli vielä se, että joutuisin ensin yrittämään synnytystä normaalilla tavalla ja aivan lopussa joudunkin sektioon.

Aivan viimeisilläni varasin vielä ajan yksityiselle, jossa halusin että kokenut gynekologi arvioisi vielä vauvan koon. Käynnin aikana hän arvioi vauvan koon ja oli jo tällöin huolissaan ettei LA saisi mennä kovin paljon yli, ettei vauva kasvaisi kovin kookkaaksi ja näin ollen en pystyisi häntä synnyttämään. Ja niinhän siinä tosiaan kävi - pahin pelkoni toteutui. Jouduin käytännössä kokemaan kaksi synnytystä: lähes loppuun menneen alatiesynnytyksen sekä sektiosynnytyksen.

Tämän lisäksi minä sekä vauva saatiin synnytysrytäkässä infektiot ja molemmat jouduimme synnytyksen jälkeen eri osastoille tiputukseen. Vauvamme vietti lastenosastolla tiputuksessa yhteensä kolme päivää. Minä olin vielä sen verta huonossa kunnossa että pääsin katsomaan vauvaa lastenosastolle vain jonkun saattamana pyörätuolissa. Joka kerta kun saavuin lastenosastolle katsomaan vauvaa, itkin vain.

Ensimmäiset päivät sektion jälkeen olivat todella kivuliaita, pääsin nousemaan kivuiltani sängystä vasta 1,5 vrk synnytyksen jälkeen. Jouduin myös sairaalassa ollessa pyytämään öisin vahvaa kipulääkettä kun kivut herättivät minut. Kotona jouduin syömään 2,5 viikon ajan kahta eri särkylääkettä kolme kertaa päivässä, jonka jälkeen aloin vähentämään radikaalisti särkylääkkeitä. Vauvan hoito tuntui myös välillä todella haastavalta kipeän haavan vuoksi. Aloin kuitenkin lähes heti kotiuduttua tekemään pieniä vaunulenkkejä sekä kotitöitä, jotta paraneminen lähtisi käyntiin. Ja vaikka haava-alue on edelleen näin 4 kk:n jälkeen tunnoton sekä välillä koen kovia vihlaisuja, niin koen että paranin silti yllättävän hyvin isosta leikkauksesta.

Koko raskauden aikana puhuttiin neuvolassa, perhevalmennuksissa sekä synnytysvalmennuksessa vain alakautta synnyttämisestä. Sektiosynnytyksestä saatettiin mainita vain ohimennen, eikä sitä käyty läpi yhtään sen enempää. Saatikka se, etten ollut koskaan tullut ajatelleeksi raskauden aikana, että vauva vietäisiin minulta lähes heti syntymän jälkeen eri osastolle. Ensisynnyttäjälle oli aika kova järkytys kokea tälläistä, varsinkin kun näistä asioista ei missään koskaan puhuttu.

Ensimmäiset ajatukset olivat myös synnytyksen jälkeen että olinko epäonnistunut synnyttäjä ja äiti, kun en pystynyt synnyttämään lastani normaalisti alakautta? Lueskeltuani aiheesta paljon artikkeleita netistä, totesin että pjaskat - sektiosynnytyshän on paljon rankempi (ainakin paranemisen osalta) sekä riskialttiimpi tapa synnyttää ja olin juuri joutunut kohtaamaan elämäni isoimman pelon.

Totesin vain itselleni että olen voittaja. Nyt pystyn mihin vain.