Tänään mittarissa raskausviikkoja 15+1. Kuluva viikko on ollut pahoinvoinnin osalta ratkaiseva, olen tuntenut saaneeni oman elämäni vihdoin takaisin. Kuluvalla viikolla kävin ensimmäistä kertaa tekemässä pienen kävelylenkin, olen käynyt muutamaan otteeseen ruokakaupassa (en tosin siellä tuoreruokien osastoilla), kahvilla ystäväni kanssa sekä vierailulla ystäväni luona, joka sai tasan kolme viikkoa sitten pienen tyttövauvan <3
Peruskunnossa on tapahtunut ikävä muutos tämän 8 viikon sohvalla makaamisen aikana. Hengästyn helposti lyhyestäkin kävelymatkasta sekä väsyn aika äkkiä kun olen jossakin käynyt pikaisestikin. Sen vuoksi olen yrittänyt kuluvalla viikolla, nyt olon parannuttua tehdä edes pieniä "normaaleita" arjen asioita, jotta ensi viikolla töiden alkaessa ei olisi täysi shokki kun joudunkin taas istumaan 8 tuntia päivässä työpaikalla.
Sairaslomani tosiaan loppuu maanantaina ja tiistaina ajattelin palata takaisin kokeilemaan miten työnteko sujuu. Olen oksentanut tällä viikolla yleensä enää aamuisin kerran, mutta välipäiviäkin on ollut. Neuvolan täti ihmetteli maanantain käynnillä miten pystyn menemään ensi viikolla töihin, kun meinasin oksentaa hänen vastaanotollaan, mutta silloin syynä oli 1,5 h pituinen tauko ruokailussa. Olen huomannut että olon saa pidettyä edes joten kuten kurissa syömällä 1 h välein edes jotain pientä.
Muuten olen kärsinyt aika normaaleista muista raskausoireista: verenpaineeni on ollut aika matalalla koko raskauden ajan, joka aiheuttaa välillä huimausta. Päänsärky on ollut joinakin päivinä aika kovaa, mutta siihenkin auttaa kun juo vettä päivän mittaan runsaasti. Jonkun verran on ollut myös unettomuutta, herään yleensä 3-4 aikaan yöllä ja en välttämättä saa enää unta sen jälkeen ja yksi kokonainen valvotttu yökin tähän on mahtunut. Eilen illasta alkoi lonkkakipu oikeassa lonkassa, onneksi sain kivusta huolimatta kuitenkin unta ja nukuttua hyvin.
Kaikenlaisia oireita on siis ollut - mutta voin sanoa että mikään ei ole niin paha kuin 8 viikkoa jatkunut pahoinvointi, joten en valita siis :)
Lopputulos palkitsee <3
perjantai 29. syyskuuta 2017
keskiviikko 20. syyskuuta 2017
Iloisia uutisia
Viimeisestä blogitekstistä onkin vierähtänyt jo aikaa yli 2 kuukautta. Tähän onkin hyvä selitys, nimittäin olen kärsiyt aivan kamalasta olosta elokuun alusta saakka eli tänään tasan 7 viikkoa. Meille nimittäin syntyy vauva keväällä <3
Olin kärsinyt viikon verran pahasta närästyksestä ja tein raskaustestin maanantaina 31.7.2017, jonka näyttöön ilmestyi samantien kaksi vahvaa viivaa. En aluksi uskonut sen olevan mahdollista, koska minulla oli ollut todella huono kierto ja hieman ongelmia hormonitoiminnan kanssa, joten oli lähdettävä apteekkiin ostamaan kaksi testiä lisää. Molemmat näyttivät vahvaa plussaa, joten uskottava se vaan oli - meistä tulee keväällä 2018 ihan oikea perhe <3
Pari päivää plussatestin tekemisen jälkeen alkoi todella paha pahoivointi sekä oksentaminen. Tuolloin oli menossa jo RV 8. Jäin ensin pariksi päiväksi töistä sairaslomalle omalla ilmoituksella, mutta koska olo ei parantunut jouduin jäämään pidemmäksi aikaa pois töistä. Nyt on siis oltu tasan 7 viikkoa pois töistä ja sairasloma jatkuu edelleen vielä 1,5 viikkoa. Tänään on menossa RV 14 (13+5).
Olo on ollut aivan kamala koko tämän ajan. Etova olo on ollut suurimman osan ajasta koko ajan päällä. Kaikki haisee aivan kamalalta, en pysty syömään muuta kuin muutamaa ruokaa ja lämpimän ruuankin olen viimeksi syönyt noin kuukausi sitten. Oksennusta on tullut vaihtelevasti, on päiviä kun oksennan useita, useita kertoja ja pari kertaa en ole edes kerinnyt vessaan oksentamaan, vaan olen juossut oksentamaan keittiön lavuaariin tai vieressä olevaan vatiin. Kaksi kertaa on myös käynyt niin että oksensin omaan käteeni, kun en kerennyt sohvalta nousemaan. Väliin on myös mahtunut joitakin hyviäkin päiviä, kun oksennus ei ole lentänyt, vaan olen potenut ällöä oloa sohvalla makaamalla.
Odotin koko ajan maagista RV 12 rajaa, kun suurin osa hoki että kyllä se siihen mennessä helpottaa. No eipä helpottanut ja tässä sitä edelleen ollaan sohvalla makaamassa. Pyysin tämän viikon maanantaina lääkäriä kirjoittamaan pahoinvointilääkkeitä minulle, koska olin netistä lukenut että moni raskauspahoinvoinnista kärsivä niitä käyttää ja on saanut niistä itselleen avun. Lääkärin kanssa juteltuani, hän oli kuitenkin sitä mieltä ettei uskalla kyseisiä lääkkeitä minulle määrätä, jottei lapsoselle mahassa varmasti tapahdu mitään. Hän suositteli apteekista ostamaan "Postafen" -nimistä matkapahointilääkettä ja sanoi että voisin kokeilla niitä oloni helpottamiseen. Mieheni kävi niitä paketillisen hakemassa apteekista ja eilen taas oksennuskohtauksen jälkeen otinkin yhden tabletin kokeiluun ja tuntui että lääke olisi jopa auttanut olooni. Kyseisiä lääkkeitä en aio kuitenkaan syödä joka päivä, vaan vasta sitten kun on todellinen tarve siihen.
Maanantaina 2.10. on sairaslomani viimeinen päivä ja samalla yksityisen puolen gyne pyysi käymään hänen vastaanotollaan, katsotaan vielä varmuuden vuoksi ultralla onko pienoisella kaikki varmasi hyvin kun olen oksennellut sen verran paljon. Nyt kaikki sormet ja varpaat pystyyn että olo alkaisi helpottamaan ja pääsisin jo sen jälkeen tiistaina töihin ja takaisin normaaliin elämään.
Olin kärsinyt viikon verran pahasta närästyksestä ja tein raskaustestin maanantaina 31.7.2017, jonka näyttöön ilmestyi samantien kaksi vahvaa viivaa. En aluksi uskonut sen olevan mahdollista, koska minulla oli ollut todella huono kierto ja hieman ongelmia hormonitoiminnan kanssa, joten oli lähdettävä apteekkiin ostamaan kaksi testiä lisää. Molemmat näyttivät vahvaa plussaa, joten uskottava se vaan oli - meistä tulee keväällä 2018 ihan oikea perhe <3
Pari päivää plussatestin tekemisen jälkeen alkoi todella paha pahoivointi sekä oksentaminen. Tuolloin oli menossa jo RV 8. Jäin ensin pariksi päiväksi töistä sairaslomalle omalla ilmoituksella, mutta koska olo ei parantunut jouduin jäämään pidemmäksi aikaa pois töistä. Nyt on siis oltu tasan 7 viikkoa pois töistä ja sairasloma jatkuu edelleen vielä 1,5 viikkoa. Tänään on menossa RV 14 (13+5).
Olo on ollut aivan kamala koko tämän ajan. Etova olo on ollut suurimman osan ajasta koko ajan päällä. Kaikki haisee aivan kamalalta, en pysty syömään muuta kuin muutamaa ruokaa ja lämpimän ruuankin olen viimeksi syönyt noin kuukausi sitten. Oksennusta on tullut vaihtelevasti, on päiviä kun oksennan useita, useita kertoja ja pari kertaa en ole edes kerinnyt vessaan oksentamaan, vaan olen juossut oksentamaan keittiön lavuaariin tai vieressä olevaan vatiin. Kaksi kertaa on myös käynyt niin että oksensin omaan käteeni, kun en kerennyt sohvalta nousemaan. Väliin on myös mahtunut joitakin hyviäkin päiviä, kun oksennus ei ole lentänyt, vaan olen potenut ällöä oloa sohvalla makaamalla.
Odotin koko ajan maagista RV 12 rajaa, kun suurin osa hoki että kyllä se siihen mennessä helpottaa. No eipä helpottanut ja tässä sitä edelleen ollaan sohvalla makaamassa. Pyysin tämän viikon maanantaina lääkäriä kirjoittamaan pahoinvointilääkkeitä minulle, koska olin netistä lukenut että moni raskauspahoinvoinnista kärsivä niitä käyttää ja on saanut niistä itselleen avun. Lääkärin kanssa juteltuani, hän oli kuitenkin sitä mieltä ettei uskalla kyseisiä lääkkeitä minulle määrätä, jottei lapsoselle mahassa varmasti tapahdu mitään. Hän suositteli apteekista ostamaan "Postafen" -nimistä matkapahointilääkettä ja sanoi että voisin kokeilla niitä oloni helpottamiseen. Mieheni kävi niitä paketillisen hakemassa apteekista ja eilen taas oksennuskohtauksen jälkeen otinkin yhden tabletin kokeiluun ja tuntui että lääke olisi jopa auttanut olooni. Kyseisiä lääkkeitä en aio kuitenkaan syödä joka päivä, vaan vasta sitten kun on todellinen tarve siihen.
Maanantaina 2.10. on sairaslomani viimeinen päivä ja samalla yksityisen puolen gyne pyysi käymään hänen vastaanotollaan, katsotaan vielä varmuuden vuoksi ultralla onko pienoisella kaikki varmasi hyvin kun olen oksennellut sen verran paljon. Nyt kaikki sormet ja varpaat pystyyn että olo alkaisi helpottamaan ja pääsisin jo sen jälkeen tiistaina töihin ja takaisin normaaliin elämään.
perjantai 7. heinäkuuta 2017
Muutoksen tuulia
Viimeisimmäm kirjoituksen jälkeen on tapahtunut paljon. Luovutimme vanhan asuntomme uudelle omistajalle, muutimme väliaikaiseen vuokra-asuntoon, lopetimme koiramme sekä sain tiedon siitä että syksyllä pääsen aloittamaan monimuoto-opinnot ammattikorkeakoulussa. Olen ollut myös lomalla pari viikoa tähän mennessä, joten olemme tässä välissä ehtineet tehdäkin jo kaikenlaista pientä.
Luovutimme reilu pari viikkoa takaperin entisen asuntomme uusille omistajille ja muutimme lähelle uutta kotiamme väliaikaiseen vuokra-asuntoon, kunnes uuden asuntomme myyjät ovat saaneet oman muuttonsa tehtyä ja pääsemme muuttamaan uuteen kotiimme. Olo väliaikaisessa vuokra-asunnossa on aika askeettinen. Meillä on mukana täällä vain kaikki päivittäin tarvisemat tavaramme ja loput tavaroistamme ovat entisen talomme autotallissa, jonka saimme pitää 31.7. asti. Sieltä meidän on helppo sitten muuttaa tavaramme uuteen kotiimme. Näillä näkymin muuttomme tapahtuu 1.8. lukien, mutta myyjät kyllä lupailivat että saisivat asunnon ennen tätä jo meille tyhjäksi ja pääsisimme aiemmin uuteen kotiimme.
Kaksi viikkoa takaperin jouduimme myös lopettamaan koiramme. Sekarotuinen, 11-vuotias tyttökoiramme alkoi olemaan jo sen verran huonossa kunnossa, että mieheni teki sen päätöksen että on paras antaa toisen jatkaa matkaa paremmille maille. Olin aina kuvitellut ettei kyseinen tilanne tulisi olemaan minulle niin raskas kuin miehelleni, koska koira tuli perheeseemme mieheni "kaupanpäällisenä" kolme vuotta sitten, mutta meistä minä olin se, joka itki asiaa monta päivää enkä pystynyt menemään eläinlääkärille lopetustilanteeseen. Ihmiset käsittelevät surua niin eri tavalla, joten vaikka paikka oli myös miehelleni rankka, pystyi hän pitämään itsensä kuitenkin hyvin kasassa. Kotona on ollut kovin hljaista nyt - vain kissa jolkottelee täällä hiipien.
Hain kevään yhteishaussa myös ammattikorkeakouluun ja sain vihdoin tiedon siitä että minut on hyväksytty opiskelemaan työn ohella ammattikorkeakoulututkintoon. Ensimmäisen kerran hain opiskelemaan nuorisopuolelle heti toisen asteen opintojen jälkeen, jolloin olisin päässyt opiskelemaan 100 kilometrin päähän toiseen kaupunkiin, mutta tuolloin en halunnut muuttaa, joten aloitin työelämässä. Toisen kerran hain ammattikorkeakouluun syksyllä 2013 monimuoto-opintoihin sekä kolmannen kerran syksyllä 2016 ja nyt neljännen kerran, jolloin irtosi ensimmäisen hakutoiveeni koulupaikka. Sitkeys palkittiin, olen todella onnellinen päästessäni opiskelemaan.
Luovutimme reilu pari viikkoa takaperin entisen asuntomme uusille omistajille ja muutimme lähelle uutta kotiamme väliaikaiseen vuokra-asuntoon, kunnes uuden asuntomme myyjät ovat saaneet oman muuttonsa tehtyä ja pääsemme muuttamaan uuteen kotiimme. Olo väliaikaisessa vuokra-asunnossa on aika askeettinen. Meillä on mukana täällä vain kaikki päivittäin tarvisemat tavaramme ja loput tavaroistamme ovat entisen talomme autotallissa, jonka saimme pitää 31.7. asti. Sieltä meidän on helppo sitten muuttaa tavaramme uuteen kotiimme. Näillä näkymin muuttomme tapahtuu 1.8. lukien, mutta myyjät kyllä lupailivat että saisivat asunnon ennen tätä jo meille tyhjäksi ja pääsisimme aiemmin uuteen kotiimme.
Kaksi viikkoa takaperin jouduimme myös lopettamaan koiramme. Sekarotuinen, 11-vuotias tyttökoiramme alkoi olemaan jo sen verran huonossa kunnossa, että mieheni teki sen päätöksen että on paras antaa toisen jatkaa matkaa paremmille maille. Olin aina kuvitellut ettei kyseinen tilanne tulisi olemaan minulle niin raskas kuin miehelleni, koska koira tuli perheeseemme mieheni "kaupanpäällisenä" kolme vuotta sitten, mutta meistä minä olin se, joka itki asiaa monta päivää enkä pystynyt menemään eläinlääkärille lopetustilanteeseen. Ihmiset käsittelevät surua niin eri tavalla, joten vaikka paikka oli myös miehelleni rankka, pystyi hän pitämään itsensä kuitenkin hyvin kasassa. Kotona on ollut kovin hljaista nyt - vain kissa jolkottelee täällä hiipien.
Hain kevään yhteishaussa myös ammattikorkeakouluun ja sain vihdoin tiedon siitä että minut on hyväksytty opiskelemaan työn ohella ammattikorkeakoulututkintoon. Ensimmäisen kerran hain opiskelemaan nuorisopuolelle heti toisen asteen opintojen jälkeen, jolloin olisin päässyt opiskelemaan 100 kilometrin päähän toiseen kaupunkiin, mutta tuolloin en halunnut muuttaa, joten aloitin työelämässä. Toisen kerran hain ammattikorkeakouluun syksyllä 2013 monimuoto-opintoihin sekä kolmannen kerran syksyllä 2016 ja nyt neljännen kerran, jolloin irtosi ensimmäisen hakutoiveeni koulupaikka. Sitkeys palkittiin, olen todella onnellinen päästessäni opiskelemaan.
maanantai 12. kesäkuuta 2017
Uusi koti
Se on löytynyt.
Oikeastaan se löytyi meille jo huhtikuussa, jolloin kävimme saman päivän aikana neljässä eri asuntonäytössä ja kun tulimme tähän asuntoon - kumpikin katsoimme toisiamme ja totesimme "tämä se on". Tuolloin kuitenkin totesimme oman asuntomme myynnin olevan vasta niin alkuvaiheessa, joten ajattelimme että emme uskalla liikoja toivoa tämän asunnon suhteen, koska se olisi varmasti jo siinä kohtaa myyty kun oman asuntomme kauppa on varmistunut.
Niin se kuitenkin vielä roikkui etuovessa kun saimme kuulla oman asuntomme myynnin varmistuneen ja päätimme heti soittaa välittäjälle. Muutaman päivän päästä olimmekin jo jättäneet tarjouksen asunnosta ja muutaman tarjouspallottelun jälkeen saimme tietää olevamme tulevia paritalonpuolikkaan omistajia.
Asunnolle kuuluu todella iso piha kun vertaa muita saman alueen rivitaloja. Paritaloista puhumattakaan, koska niitä on tarjolla hyvin vähän koko kaupungissamme.
Sisätiloja on päivitetty pintapuolisesti vuosien aikana ja ajatuksenamme on alkaa modernisoimaan sisätiloja ilman hoppua, pikkuhiljaa. Ensimmäinen suuri projekti meillä tulee olemaan kuitenkin kylpyhuoneen remontointi. Kylpyhuone on alkuperäisessä asussaan suoraan vuodelta 1989, joten se kaipaa jo heti kättelyssä päivityksen.
Oikeastaan se löytyi meille jo huhtikuussa, jolloin kävimme saman päivän aikana neljässä eri asuntonäytössä ja kun tulimme tähän asuntoon - kumpikin katsoimme toisiamme ja totesimme "tämä se on". Tuolloin kuitenkin totesimme oman asuntomme myynnin olevan vasta niin alkuvaiheessa, joten ajattelimme että emme uskalla liikoja toivoa tämän asunnon suhteen, koska se olisi varmasti jo siinä kohtaa myyty kun oman asuntomme kauppa on varmistunut.
Niin se kuitenkin vielä roikkui etuovessa kun saimme kuulla oman asuntomme myynnin varmistuneen ja päätimme heti soittaa välittäjälle. Muutaman päivän päästä olimmekin jo jättäneet tarjouksen asunnosta ja muutaman tarjouspallottelun jälkeen saimme tietää olevamme tulevia paritalonpuolikkaan omistajia.
Kaikki aiemmin luettelemani toiveet toteutuivat tämän asunnon kohdalla eli voisi sanoa että löysimme juuri meille sopivan kodin <3
Asunnolle kuuluu todella iso piha kun vertaa muita saman alueen rivitaloja. Paritaloista puhumattakaan, koska niitä on tarjolla hyvin vähän koko kaupungissamme.
Sisätiloja on päivitetty pintapuolisesti vuosien aikana ja ajatuksenamme on alkaa modernisoimaan sisätiloja ilman hoppua, pikkuhiljaa. Ensimmäinen suuri projekti meillä tulee olemaan kuitenkin kylpyhuoneen remontointi. Kylpyhuone on alkuperäisessä asussaan suoraan vuodelta 1989, joten se kaipaa jo heti kättelyssä päivityksen.
tiistai 16. toukokuuta 2017
Asunto myyty!
Niin siinä vain kävi että kaksi viikkoa asunnon myyntiin laittamisesta saimme tänään sellaisen tarjouksen asunnostamme, jota ei voi ohittaa. Eli käytännössä nykyinen asuntomme on nyt myyty!
Asunnon kunnolla ei niinkään ole väliä. Kaikki muu on kuitenkin asunnosta muutettavissa paitsi asunnon koko, pihan koko sekä sijainti, joten näiden täytyy olla siis kunnossa.
Sitten ei muuta kuin näytöille ja sitä oikeaa kotia etsimään <3
Ostimme tämän asunnon tasan kaksi vuotta sitten täysin alkuperäiskuntoisena. Asuntoa oli asuttanut sama nainen vuodesta 1973 asti. Hän oli muuttanut asuntoon poikansa kanssa, joka oli tuolloin 16-vuotias ja kaupantekohetkellä 58-vuotias - kuinka jännää :) Nainen menehtyi ja poika myi asuntonsa tuolloin meille. Saimme asunnon kohtuulliseen hintaan ja päätimme miehen kanssa ruveta tuumasta toimeen ja laittaa koko asunto kaikilta pinnoiltaan uusiksi. Ja niin me huhkittiin täällä töiden jälkeen kaikki illat ja viikonloput, mutta lopputuloksesta tuli tosi hyvä <3
Ennen remonttia asunto näytti tältä..
Syy miksi päätimme nyt laittaa asunto myyntiin, on se että halusimme maan tasolle sekä koko tämän ajan ajattelimme tämän asunnon olevan tälläinen parin vuoden projekti, joka jossain välissä myydään pois. Asunnossa ei siis ole minkäänlaista moitteen sijaa, päinvastoin - mutta aikansa kutakin :)
Uskon että saimme tämän asunnon remontin myötä paljon arvokasta kokemusta niin remontoinnista kuin materiaalien valinnoistakin. En usko että tämä oli meille ensimmäinen ja viimeinen projekti, vaan voi olla että joku kaunis päivä vielä meidät nähdään uuden projektin äärellä.
Mitä me odotamme seuraavalta asunnolta kun nyt lähdemme sitä sitten etsimään ja tekemään tarjouksia? Tärkeimmät kriteerit seuraavaan asuntoon:
- max. 10 km kaupungin keskustasta
- asunnon tulee sijaita kaupunkimme länsi-alueella
- vähintään kaksi makuuhuonetta
- kaksi wc-pönttöä
- mielellään iso piha
- mielellään yksitasoinen
Asunnon kunnolla ei niinkään ole väliä. Kaikki muu on kuitenkin asunnosta muutettavissa paitsi asunnon koko, pihan koko sekä sijainti, joten näiden täytyy olla siis kunnossa.
Sitten ei muuta kuin näytöille ja sitä oikeaa kotia etsimään <3
sunnuntai 7. toukokuuta 2017
Liikunnan ilo
Liikunta.
Mitä ajatuksia sana herättää minussa?
Täytyy myöntää että viime vuosina liikunta on ollut itselleni ihan järkyttävää pakkopullaa. Lapsuudessa ja alkunuoruudessa olin kova liikkumaan. En harrastanut kovinkaan pitkiä jaksoja liikuntaa missään seurassa - lukuunottamatta pientä jaksoa taitoluistelua sekä telinevoimistelua, mutta liikuin vapaa-ajallani paljon. Kävin rullaluistelemassa, talvella luistelemassa sekä hiihtämässä sekä ennen kaikkea pyöräilin todella paljon ja kävelin pitkiä matkoja. Muistan kun ystäväni kanssa pyöräilimme 13-vuotiaina 22 kilometriä hevostallille, tämän jälkeen ratsastimme tunnin ja tämän jälkeen pyöräilimme vielä kotiin. Nykyään jos ajattelisin että taittaisin tuollaisen matkan pyörällä - pyörtyisin :D
Miten tilanne sitten muuttui? Miksi kaikki liikunta jäi elämästä pois? Muutin 16-vuotiaana omilleni sekä kaikki muu aktiviteetti alkoi kiinnostamaan enemmän. Silloisella poikaystävälläni oli auto, joten ei tarvinnut enää pyöräillä haluamaansa paikkaan - oli helpompaa mennä autolla. Myös vapaa-ajalla muut aktiviteetit kuin liikunta veivät voiton.
Nyt olen 27-vuotias ja tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana olen saanut useamman kauden, jolloin olen päättänyt sen että nyt on alettava liikkumaan. Olen useamman kerran ottanut itselleni salikortin ja pakottanut itseni ryhmäliikuntatunneille ja kuntosalille. Jaksan pakottaa itseäni noin muutaman kuukauden ajan siihen, jonka jälkeen tulee totaalinen stoppi. Tälläisen kauden aikana kun aamulla herään ja muistan että töiden jälkeen on lähdettävä "pakkoliikkumaan" ja vielä ajoitettava omat menot niin, että kerkeän ryhmäliikuntatunnille - se on jotain sellaista josta en halua enää arkeni koostuvan.
Mielestäni en koe olevani laiska ihminen, mutta mieluummin keksin aina tekosyyn tehdä jotain muuta kuin harrastaa liikuntaa. Jos vain suinkin on joku muu meno, johon on mentävä - liikuntatunnin sijaan olen aina valinnut toisen menon..
Nyt päätin että liikkumattomuus saa jäädä. Tiedän sen että kun liikun, niin pää pysyy paremmin kasassa ja stressi väistyy. Liikuntasuorituksen jälkeen tulee niin hyvä olo. Murheet muuttuvat paljon pienemmäksi, tekee mieli syödä terveellisemmin ja uni maistuu. Myös vaakalukema motivoi liikkumaan. En ole lihava, mutta myönnettävä on että jokunen muutama ylimääräinen kilo on tarttunut kehooni tässä vuosien saatossa. Olen 160 cm pitkä ja painan tällä hetkellä noin 64 kg. Tasan 10 vuotta sitten painoni oli 57 kg. Eli 7 kg ylimääräistä tässä kehossa siis olisi josta olisi mukava vielä joku kaunis päivä päästä eroon. Päätin kuitenkin että en ota tästäkään asiasta nyt stressiä ja annan asioiden mennä omalla painollaan (kuinka sopiva sanonta tähän kohtaan) ;)
Miten ajattelin siis onnistua siinä että liikunta jäisi osaksi elämääni ja en saisi enää näitä muutaman kuukauden innostuksia, jotka lopahtavat alta aikayksikön?
Yksinkertaista. Olen päättänyt että tästä lähin en enää pakota itseäni liikuntamuotoihin, joiden innostus on kestänyt vain vähän aikaa. Näitä ovat ryhmäliikuntatunnit sekä kuntosali. Ne eivät vain ole minun juttu, se on vain myönnettävä itselleni.
Lenkkeily. Päätin että sillä rahalla mitä muuten käyttäisin salikorttiin, ostan mieluummin itselleni paremmat lenkkitamineet ja alan lenkkeilemään enemmän. Lenkkeily on ilmaista, siinä saa raitista ulkoilmaa sekä pääsee nauttimaan upeista maisemista. Lenkkeilystä olen aina pitänyt. Nyt kun olen panostanut vielä hyviin urheiluvaatteisiin, niin käveymatka taittuu kuin hattaran päällä kävelis. Myös kotiamme ympäröivät maisemat ja takapihaltamme lähtevä pururata oikein huutavat nimeäni ;)
Sulkapallo. Muutaman kerran olen käynyt mieheni kanssa sitä pelaamassa ja täytyy sanoa että kerrankin olen löytänyt lajin, josta todella tykkään! Sulkapallo on kuitenkin sen verta yksinkertaista pelata että luulen että muutaman kerran jälkeen se alkaa sujumaan jo paremmin ja itsevarmuus omaa pelaamista kohtaan kasvaa. Tässä saa myös todenteolla juosta, joten hiki on taattu!
Pyöräily. Ostimme viime kesänä miehen kanssa uudet polkupyörät. Päätin sillon että alan pyöräilemään joka päivä töihin. Ensimmäisen viikon olin polkenut töihin tyhjillä renkaillaa ja mietin mielessäni että kuinka hemmetin raskas uusi pyörä olikaan polkea, kunnes huomasin asian :D Toisen kerran minulta irtosi puolivälissä työmatkaa etulokasuoja pyörästä ja en saanut sitä ilman työkaluja takaisin kiinni, joten jouduin taluttamaan pyörän takaisin kotiin ja menemään töihin autolla. Kolmannen kerran minulta irtosi puolivälissä työmatkaa oikean jalan poljin kokonaan - huomasin että polkimen jengat olivat menneet rikki ja jouduin taas palaamaan takaisin kotiin ja menemään autolla töihin. Nämä veivät tästä lajista siis viime kesänä innon. Nyt päätin että vien pyörän ensihuoltoon pyöräliikkeeseen ja poljen töihin aina silloin kun hyvältä tuntuu.
En halua asettaa itselleni kovia tavoitteita, vaan haluan liikkua kun minusta siltä tuntuu. Sen mitä liikuntamuotoa harrastan minäkin päivänä haluan päättää fiiliksen mukaan. Ei kiitos enää pakkoliikkumista - vaan fiilispohjalta tehtyä motivoivaa liikkumista, kiitos! :)
Mitä ajatuksia sana herättää minussa?
Täytyy myöntää että viime vuosina liikunta on ollut itselleni ihan järkyttävää pakkopullaa. Lapsuudessa ja alkunuoruudessa olin kova liikkumaan. En harrastanut kovinkaan pitkiä jaksoja liikuntaa missään seurassa - lukuunottamatta pientä jaksoa taitoluistelua sekä telinevoimistelua, mutta liikuin vapaa-ajallani paljon. Kävin rullaluistelemassa, talvella luistelemassa sekä hiihtämässä sekä ennen kaikkea pyöräilin todella paljon ja kävelin pitkiä matkoja. Muistan kun ystäväni kanssa pyöräilimme 13-vuotiaina 22 kilometriä hevostallille, tämän jälkeen ratsastimme tunnin ja tämän jälkeen pyöräilimme vielä kotiin. Nykyään jos ajattelisin että taittaisin tuollaisen matkan pyörällä - pyörtyisin :D
Miten tilanne sitten muuttui? Miksi kaikki liikunta jäi elämästä pois? Muutin 16-vuotiaana omilleni sekä kaikki muu aktiviteetti alkoi kiinnostamaan enemmän. Silloisella poikaystävälläni oli auto, joten ei tarvinnut enää pyöräillä haluamaansa paikkaan - oli helpompaa mennä autolla. Myös vapaa-ajalla muut aktiviteetit kuin liikunta veivät voiton.
Nyt olen 27-vuotias ja tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana olen saanut useamman kauden, jolloin olen päättänyt sen että nyt on alettava liikkumaan. Olen useamman kerran ottanut itselleni salikortin ja pakottanut itseni ryhmäliikuntatunneille ja kuntosalille. Jaksan pakottaa itseäni noin muutaman kuukauden ajan siihen, jonka jälkeen tulee totaalinen stoppi. Tälläisen kauden aikana kun aamulla herään ja muistan että töiden jälkeen on lähdettävä "pakkoliikkumaan" ja vielä ajoitettava omat menot niin, että kerkeän ryhmäliikuntatunnille - se on jotain sellaista josta en halua enää arkeni koostuvan.
Mielestäni en koe olevani laiska ihminen, mutta mieluummin keksin aina tekosyyn tehdä jotain muuta kuin harrastaa liikuntaa. Jos vain suinkin on joku muu meno, johon on mentävä - liikuntatunnin sijaan olen aina valinnut toisen menon..
Nyt päätin että liikkumattomuus saa jäädä. Tiedän sen että kun liikun, niin pää pysyy paremmin kasassa ja stressi väistyy. Liikuntasuorituksen jälkeen tulee niin hyvä olo. Murheet muuttuvat paljon pienemmäksi, tekee mieli syödä terveellisemmin ja uni maistuu. Myös vaakalukema motivoi liikkumaan. En ole lihava, mutta myönnettävä on että jokunen muutama ylimääräinen kilo on tarttunut kehooni tässä vuosien saatossa. Olen 160 cm pitkä ja painan tällä hetkellä noin 64 kg. Tasan 10 vuotta sitten painoni oli 57 kg. Eli 7 kg ylimääräistä tässä kehossa siis olisi josta olisi mukava vielä joku kaunis päivä päästä eroon. Päätin kuitenkin että en ota tästäkään asiasta nyt stressiä ja annan asioiden mennä omalla painollaan (kuinka sopiva sanonta tähän kohtaan) ;)
Miten ajattelin siis onnistua siinä että liikunta jäisi osaksi elämääni ja en saisi enää näitä muutaman kuukauden innostuksia, jotka lopahtavat alta aikayksikön?
Yksinkertaista. Olen päättänyt että tästä lähin en enää pakota itseäni liikuntamuotoihin, joiden innostus on kestänyt vain vähän aikaa. Näitä ovat ryhmäliikuntatunnit sekä kuntosali. Ne eivät vain ole minun juttu, se on vain myönnettävä itselleni.
Lenkkeily. Päätin että sillä rahalla mitä muuten käyttäisin salikorttiin, ostan mieluummin itselleni paremmat lenkkitamineet ja alan lenkkeilemään enemmän. Lenkkeily on ilmaista, siinä saa raitista ulkoilmaa sekä pääsee nauttimaan upeista maisemista. Lenkkeilystä olen aina pitänyt. Nyt kun olen panostanut vielä hyviin urheiluvaatteisiin, niin käveymatka taittuu kuin hattaran päällä kävelis. Myös kotiamme ympäröivät maisemat ja takapihaltamme lähtevä pururata oikein huutavat nimeäni ;)
Sulkapallo. Muutaman kerran olen käynyt mieheni kanssa sitä pelaamassa ja täytyy sanoa että kerrankin olen löytänyt lajin, josta todella tykkään! Sulkapallo on kuitenkin sen verta yksinkertaista pelata että luulen että muutaman kerran jälkeen se alkaa sujumaan jo paremmin ja itsevarmuus omaa pelaamista kohtaan kasvaa. Tässä saa myös todenteolla juosta, joten hiki on taattu!
Pyöräily. Ostimme viime kesänä miehen kanssa uudet polkupyörät. Päätin sillon että alan pyöräilemään joka päivä töihin. Ensimmäisen viikon olin polkenut töihin tyhjillä renkaillaa ja mietin mielessäni että kuinka hemmetin raskas uusi pyörä olikaan polkea, kunnes huomasin asian :D Toisen kerran minulta irtosi puolivälissä työmatkaa etulokasuoja pyörästä ja en saanut sitä ilman työkaluja takaisin kiinni, joten jouduin taluttamaan pyörän takaisin kotiin ja menemään töihin autolla. Kolmannen kerran minulta irtosi puolivälissä työmatkaa oikean jalan poljin kokonaan - huomasin että polkimen jengat olivat menneet rikki ja jouduin taas palaamaan takaisin kotiin ja menemään autolla töihin. Nämä veivät tästä lajista siis viime kesänä innon. Nyt päätin että vien pyörän ensihuoltoon pyöräliikkeeseen ja poljen töihin aina silloin kun hyvältä tuntuu.
En halua asettaa itselleni kovia tavoitteita, vaan haluan liikkua kun minusta siltä tuntuu. Sen mitä liikuntamuotoa harrastan minäkin päivänä haluan päättää fiiliksen mukaan. Ei kiitos enää pakkoliikkumista - vaan fiilispohjalta tehtyä motivoivaa liikkumista, kiitos! :)
torstai 27. huhtikuuta 2017
Aloitus
Uusi blogi on taas pystyssä.
Olen pitänyt bloggaamisesta useamman vuoden taukoa, mutta näiden vuosien aikana mieleeni on hiipinyt usein ajatus uuden blogin perustamisesta. Muutama yrityskin on matkan varrelle mahtunut, mutta muutaman blogitekstin jälkeen innostus on kuitenkin hiipunut.
Tulen kirjoittamaan blogiini niin arkisista asioista kuin matkustamisesta sekä varmasti myös ruuanlaitosta, sisustamisesta yms. Voisi sanoa että voisin kutsua blogiani ehkä jopa jollain asteella lifestyle-blogiksi. Uskon että blogiin eksyy myös syvällisempiä mietteitä elämästä.
Tervetuloa mukaan seuraamaan elämänmittaista matkaani.
Olen pitänyt bloggaamisesta useamman vuoden taukoa, mutta näiden vuosien aikana mieleeni on hiipinyt usein ajatus uuden blogin perustamisesta. Muutama yrityskin on matkan varrelle mahtunut, mutta muutaman blogitekstin jälkeen innostus on kuitenkin hiipunut.
Tulen kirjoittamaan blogiini niin arkisista asioista kuin matkustamisesta sekä varmasti myös ruuanlaitosta, sisustamisesta yms. Voisi sanoa että voisin kutsua blogiani ehkä jopa jollain asteella lifestyle-blogiksi. Uskon että blogiin eksyy myös syvällisempiä mietteitä elämästä.
Tervetuloa mukaan seuraamaan elämänmittaista matkaani.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)