Asunto myyty!

Niin siinä vain kävi että kaksi viikkoa asunnon myyntiin laittamisesta saimme tänään sellaisen tarjouksen asunnostamme, jota ei voi ohittaa. Eli käytännössä nykyinen asuntomme on nyt myyty!

Ostimme tämän asunnon tasan kaksi vuotta sitten täysin alkuperäiskuntoisena. Asuntoa oli asuttanut sama nainen vuodesta 1973 asti. Hän oli muuttanut asuntoon poikansa kanssa, joka oli tuolloin 16-vuotias ja kaupantekohetkellä 58-vuotias - kuinka jännää :) Nainen menehtyi ja poika myi asuntonsa tuolloin meille. Saimme asunnon kohtuulliseen hintaan ja päätimme miehen kanssa ruveta tuumasta toimeen ja laittaa koko asunto kaikilta pinnoiltaan uusiksi. Ja niin me huhkittiin täällä töiden jälkeen kaikki illat ja viikonloput, mutta lopputuloksesta tuli tosi hyvä <3

Ennen remonttia asunto näytti tältä..

Syy miksi päätimme nyt laittaa asunto myyntiin, on se että halusimme maan tasolle sekä koko tämän ajan ajattelimme tämän asunnon olevan tälläinen parin vuoden projekti, joka jossain välissä myydään pois. Asunnossa ei siis ole minkäänlaista moitteen sijaa, päinvastoin - mutta aikansa kutakin :) 

Uskon että saimme tämän asunnon remontin myötä paljon arvokasta kokemusta niin remontoinnista kuin materiaalien valinnoistakin. En usko että tämä oli meille ensimmäinen ja viimeinen projekti, vaan voi olla että joku kaunis päivä vielä meidät nähdään uuden projektin äärellä.

Mitä me odotamme seuraavalta asunnolta kun nyt lähdemme sitä sitten etsimään ja tekemään tarjouksia? Tärkeimmät kriteerit seuraavaan asuntoon:

• max. 10 km kaupungin keskustasta
• asunnon tulee sijaita kaupunkimme länsi-alueella
• vähintään kaksi makuuhuonetta
• kaksi wc-pönttöä
• mielellään iso piha
• mielellään yksitasoinen

Asunnon kunnolla ei niinkään ole väliä. Kaikki muu on kuitenkin asunnosta muutettavissa paitsi asunnon koko, pihan koko sekä sijainti, joten näiden täytyy olla siis kunnossa.

Sitten ei muuta kuin näytöille ja sitä oikeaa kotia etsimään <3

Liikunnan ilo

Liikunta.

Mitä ajatuksia sana herättää minussa?

Täytyy myöntää että viime vuosina liikunta on ollut itselleni ihan järkyttävää pakkopullaa. Lapsuudessa ja alkunuoruudessa olin kova liikkumaan. En harrastanut kovinkaan pitkiä jaksoja liikuntaa missään seurassa - lukuunottamatta pientä jaksoa taitoluistelua sekä telinevoimistelua, mutta liikuin vapaa-ajallani paljon. Kävin rullaluistelemassa, talvella luistelemassa sekä hiihtämässä sekä ennen kaikkea pyöräilin todella paljon ja kävelin pitkiä matkoja. Muistan kun ystäväni kanssa pyöräilimme 13-vuotiaina 22 kilometriä hevostallille, tämän jälkeen ratsastimme tunnin ja tämän jälkeen pyöräilimme vielä kotiin. Nykyään jos ajattelisin että taittaisin tuollaisen matkan pyörällä - pyörtyisin :D

Miten tilanne sitten muuttui? Miksi kaikki liikunta jäi elämästä pois? Muutin 16-vuotiaana omilleni sekä kaikki muu aktiviteetti alkoi kiinnostamaan enemmän. Silloisella poikaystävälläni oli auto, joten ei tarvinnut enää pyöräillä haluamaansa paikkaan - oli helpompaa mennä autolla. Myös vapaa-ajalla muut aktiviteetit kuin liikunta veivät voiton.

Nyt olen 27-vuotias ja tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana olen saanut useamman kauden, jolloin olen päättänyt sen että nyt on alettava liikkumaan. Olen useamman kerran ottanut itselleni salikortin ja pakottanut itseni ryhmäliikuntatunneille ja kuntosalille. Jaksan pakottaa itseäni noin muutaman kuukauden ajan siihen, jonka jälkeen tulee totaalinen stoppi. Tälläisen kauden aikana kun aamulla herään ja muistan että töiden jälkeen on lähdettävä "pakkoliikkumaan" ja vielä ajoitettava omat menot niin, että kerkeän ryhmäliikuntatunnille - se on jotain sellaista josta en halua enää arkeni koostuvan.

Mielestäni en koe olevani laiska ihminen, mutta mieluummin keksin aina tekosyyn tehdä jotain muuta kuin harrastaa liikuntaa. Jos vain suinkin on joku muu meno, johon on mentävä - liikuntatunnin sijaan olen aina valinnut toisen menon..

Nyt päätin että liikkumattomuus saa jäädä. Tiedän sen että kun liikun, niin pää pysyy paremmin kasassa ja stressi väistyy. Liikuntasuorituksen jälkeen tulee niin hyvä olo. Murheet muuttuvat paljon pienemmäksi, tekee mieli syödä terveellisemmin ja uni maistuu. Myös vaakalukema motivoi liikkumaan. En ole lihava, mutta myönnettävä on että jokunen muutama ylimääräinen kilo on tarttunut kehooni tässä vuosien saatossa. Olen 160 cm pitkä ja painan tällä hetkellä noin 64 kg. Tasan 10 vuotta sitten painoni oli 57 kg. Eli 7 kg ylimääräistä tässä kehossa siis olisi josta olisi mukava vielä joku kaunis päivä päästä eroon. Päätin kuitenkin että en ota tästäkään asiasta nyt stressiä ja annan asioiden mennä omalla painollaan (kuinka sopiva sanonta tähän kohtaan) ;) 

Miten ajattelin siis onnistua siinä että liikunta jäisi osaksi elämääni ja en saisi enää näitä muutaman kuukauden innostuksia, jotka lopahtavat alta aikayksikön?

Yksinkertaista. Olen päättänyt että tästä lähin en enää pakota itseäni liikuntamuotoihin, joiden innostus on kestänyt vain vähän aikaa. Näitä ovat ryhmäliikuntatunnit sekä kuntosali. Ne eivät vain ole minun juttu, se on vain myönnettävä itselleni.

Lenkkeily. Päätin että sillä rahalla mitä muuten käyttäisin salikorttiin, ostan mieluummin itselleni paremmat lenkkitamineet ja alan lenkkeilemään enemmän. Lenkkeily on ilmaista, siinä saa raitista ulkoilmaa sekä pääsee nauttimaan upeista maisemista. Lenkkeilystä olen aina pitänyt. Nyt kun olen panostanut vielä hyviin urheiluvaatteisiin, niin käveymatka taittuu kuin hattaran päällä kävelis. Myös kotiamme ympäröivät maisemat ja takapihaltamme lähtevä pururata oikein huutavat nimeäni ;)

Sulkapallo. Muutaman kerran olen käynyt mieheni kanssa sitä pelaamassa ja täytyy sanoa että kerrankin olen löytänyt lajin, josta todella tykkään! Sulkapallo on kuitenkin sen verta yksinkertaista pelata että luulen että muutaman kerran jälkeen se alkaa sujumaan jo paremmin ja itsevarmuus omaa pelaamista kohtaan kasvaa. Tässä saa myös todenteolla juosta, joten hiki on taattu!

Pyöräily. Ostimme viime kesänä miehen kanssa uudet polkupyörät. Päätin sillon että alan pyöräilemään joka päivä töihin. Ensimmäisen viikon olin polkenut töihin tyhjillä renkaillaa ja mietin mielessäni että kuinka hemmetin raskas uusi pyörä olikaan polkea, kunnes huomasin asian :D Toisen kerran minulta irtosi puolivälissä työmatkaa etulokasuoja pyörästä ja en saanut sitä ilman työkaluja takaisin kiinni, joten jouduin taluttamaan pyörän takaisin kotiin ja menemään töihin autolla. Kolmannen kerran minulta irtosi puolivälissä työmatkaa oikean jalan poljin kokonaan - huomasin että polkimen jengat olivat menneet rikki ja jouduin taas palaamaan takaisin kotiin ja menemään autolla töihin. Nämä veivät tästä lajista siis viime kesänä innon. Nyt päätin että vien pyörän ensihuoltoon pyöräliikkeeseen ja poljen töihin aina silloin kun hyvältä tuntuu.

En halua asettaa itselleni kovia tavoitteita, vaan haluan liikkua kun minusta siltä tuntuu. Sen mitä liikuntamuotoa harrastan minäkin päivänä haluan päättää fiiliksen mukaan. Ei kiitos enää pakkoliikkumista - vaan fiilispohjalta tehtyä motivoivaa liikkumista, kiitos! :)